
Partio ei ole vain lasten harrastus, vaan voit liittyä partioon minkä ikäisenä tahansa. Et tarvitse mitään ennakkotietoja, pelkkä innostus ja kiinnostus riittää. Toivotamme tervetulleeksi myös Raaseporiin muuttavat vaeltajat ja partiosta vuosia tai vuosikymmeniä tauolla olleet. Partiolippukunta Polaris on aktiivinen maa- ja merilippukunta, jonka toiminnassa painottuvat monikulttuurisuus, erätaidot, vesillä liikkuminen sekä kyläyhteisöjen arjessa eläminen. Vietämme aikaa leireillä ja retkillä ympäri vuoden.
Pestijärjestelmä
Partiomenetelmän mukaan työnjako perustuu ns. Pestijärjestelmään. Pestijohtajan kanssa pidetty pestikeskustelu määrittelee vastuutehtävän sisällön, keston ja tuen. Johtajistamme pidämme huolta johtajahuolloilla ja takaamalla lippukunnan tuen ja turvan kaikissa pesteissä. Voit halutessasi osallistua myös viikkotoimintaan opettelemaan ja harjoittelemaan partiotaitoja, sekä tietysti retkeilemään ja parantamaan (partio)maailmaa. Viikkoryhmien ohjelmaan tai retkille osallistuminen edellyttää luonnollisesti ryhmänvetäjien suostumusta ja valmiutta auttaa heitä tarpeen mukaan.
Toiminnan alkaessa syksyllä lippukunnan pesteissä on tapahtunut muutoksia. Vapaita pestejä löytyy vieläkin, joten jos lippukuntatoiminta kiinnostaa, houkuttelevaan pestiin kannattaa tarttua nyt! Laita meille viestiä!
HALLITUS
Vuoden 2023 Hallituksessa toimii
Lasse Lampenius, lippukunnanjohtaja
Marco Casagrande, lippukunnanjohtajan apulainen
Immo Aakkula, sihteeri
Marjukka Lampenius, pestijohtaja, , turva-aikuinen
Sanna Heloaro, turva-aikuinen
IKÄKAUSIVASTAAVAT
Tarpojaikäkausivastaavana ja Luotsina toimii Lasse Lampenius
ADVENTTIKALENTERIT
Joulukampanjapäälliköinä tänä vuonna toimii Piia Salminen. Adventtikalenterien myynti alkoi lokakuun puolessa välissä.
KALUSTOVASTAAVA
Kalustovastaavan pesti on vihdoin herätetty henkiin, ja varastosta jatkossa huolehtii Mikko Harkonmaa. Mikäli haluat lainata itsellesi tai ryhmällesi lippukunnan varastolta kalustoa, Mikkoon saa yhteyden tekstaamalla, Whatsappilla tai sähköpostitse (mikko.harkonmaa(at)gmail.com).
VIESTINTÄ
Lippukunnan somesta ja viestinnästä huolehtii viestintävastaava Lasse Lampenius.
RAHASTONHOITAJA
Yhdistyksen kirjanpitäjä Tiljamboree ja Janne Heiskanen
Rahastonhoitaja: Maksuliikenteen hoidosta vastaa lippukunnassa useimmiten rahastonhoitaja tai taloudenhoitaja. Sama henkilö voi myös toimia lippukunnassa sekä rahastonhoitajan, että kirjanpitäjän tehtävässä. Hän hoitaa lippukunnan tai muun organisaation käytännön raha-asioita ja kirjanpitoa sekä yleensä tekee tilinpäätöksen. Yhdistyksen hallitus vastaa taloudesta, mutta rahastonhoitaja hoitaa käytännön taloudenpidon hallituksen kanssa sovitulla tavalla. Pestin henkilölle tarjotaan mentorointia ja riittävä perehdytys sekä koulutus.
VAPAAT PESTIT
- Akela: Lippukunta hakee kahta (2) Akelaa viikkotoimintaan johtamaan sudenpentylaumaa.
- Perhepartiojohtaja: Haemme perhepartion vetäjää. PP kokoontuu noin kerran kuussa esim retken muodossa.
- Jäsenrekisterinhoitaja: Lippukunnan jäsenrekisterinhoitajan tehtävänä on vastata lippukunnan jäsenrekisterin toiminnan kokonaisuudesta. Jäsenrekisterinhoitaja mm. pitää jäsenrekisterin ajantasaisena Kuksassa, seuraa jäsenmaksuja, ylläpitää jäsenten tietoja ja ohjeistaa muita lippukunnan vastuullisia Kuksan käytössä.
Tutustu jäsenrekisterin pestiin tarkemmin pestikuvauksen avulla.
- Tapahtumavastaava: Vähintään vaeltajaikäinen tapahtumien ja tempausten suunnittelusta ja järjestämisestä kiinnostunut henkilö, joka auttaa myös leirien suunnittelussa ja jäsenhankinnassa.
Lisätietokyselyt ja kiinnostuneiden yhteydenotot sähköpostitse info(at)polarispartio.fi